“Kylmä tuuli puhaltaa lentoliikenteesssä tällä hetkellä. Koronavirus vaikuttaa huomattavasti Q1:n lukuihin ja vielä enemmän Q2:n lukuihin”, avasi Finnairin toimitusjohtaja yhtiön Q1-tiedotustilaisuuden.
“Q1-tulosjulkistuksen luvut ovat koronaviruspandemian aiheuttamia. Ne eivät kerro mitään Finnairin kilpailukyvystä tai kannattavuudesta normaalioloissa", toteaa Manner madonluvuista. Finnairin vuosi 2020 alkoi hyvin, sillä tammikuu oli hyvä ja vahva kuukausi. Tammikuun loppua kohti edetessä koronavirustilanne alkoi eskaloitua Kiinassa. Helmikuun alussa Finnair keskeytti lennot Kiinaan. Helmikuun puolivälistä lähtien kysynnän heikkeneminen näkyi jo Euroopan ja Pohjois-Amerikan liikenteessä. Maaliskuussa 2020 tilanne alkoi edetä nopeasti ja Finnair leikkasi kapasiteetistaan Euroopassa 20 prosenttia.
Lentoliikenteen kysyntä on siis pudonnut merkittävästi ja vahvat toimijat ovat julkistaneet suunnitelmia mittavista henkilöstövähennyksistä. Finnair ei kuitenkaan toistaiseksi aio vähentää henkilöstöään, jota Manner kehuikin vuolaasti. Määräaikaiset henkilöstön lomautukset sen sijaan jatkuvat, mutta mikäli kysyntä ei ala elpyä joutuu Finnairkin selvittämään mahdollisia irtisanomisia.
“Tämä on äärimmäinen shokki lentoliikenteelle ja tarkoittaa hidasta palautumista. Koronavirus on osa arkea vielä pitkään. Ennakoimme lentoliikenteen normalisoituvan vuoden 2019 tasolle 2-3 vuoden aikajänteellä. Toimintaa pyritään joustavoittamaan kaikilla mahdollisilla tavoilla ja olemme rakentaneet erilaisia skenaarioita”, kertoo Manner.
Finnairin lennoilla yhtiön operoimassa minimiverkostossa on päivittäin vain noin 1000 matkustajaa. ja reittejä on kaikkiaan vain parikymmentä. Niiden lisäksi Finnair lentää joitakin kotiutuslentoja, joilla suomalaisia tuodaan kotiin. Nyt näitä lentoja on toteutettu toistakymmentä ja niillä on kuljetettu noin 2500 matkustajaa maaliskuun lopulta lähtien. Peruttujen lentojen määrä on melkoinen, sillä Finnair operoi normaalisti kuukausittain noin 12 000 lentoa ja päivittäisiä matkustajia on 40000-50000. Huhti-kesäkuun aikana Finnair arvioi lentävänsä vain noin 1000 lentoa per kuukausi. Peruutusten myötä Finnair on joutunut maksamaan asiakkailleen rahoja takaisin näiden ostamista lipuista. Käsittely on ruuhkautunut ja asiakas voi joutua odottamaan palautusta jopa kahdeksan viikkoa. Aika on poikkeuksellinen, mutta niin on haettavien palautustenkin määrä. Finnairin asiakaspalvelu on käsitellyt tähän mennessä kaikkiaan 300 000 takaisinmaksua perutuista lipuista. Työjonossa on vielä 100 000 asiakkaan palautukset.
“Jonot asiakaspalveluumme ovat pitkiä ja asiakkailta vaaditaan kärsivällisyyttä. Kiitos heille siitä. Kiitän myös asiakaspalvelumme henkilökuntaa”, kommentoi Manner valitettavaa viivettä takaisinmaksuissa. Huoltovarmuuden saralla Finnair on lentänyt menestyksekkäästi rahtilentoja. Käytössä on toimitusjohtajan mukaan kahdeksan A350-900 -laajarunkokonetta, joille lennetään ainoastaan rahtia. Yksittäiset rahtilennot ovat kannattavia, sillä rahdin maailmanmarkkinahinnat ovat nousseet.
Vaikka ajat ovat vaikeat ei Finnair ole lopettanut panostustaan myökään matkustuskokemukseen. Suunniteltu investointi laajarunkokoneiden Premium Economy-luokkamuutoksesta aiotaan viedä maaliin. Finnair uskoo siihen, että asiakkaat kiinnittävät koronapandemian jälkeen entistä enemmän huomiota palveluun ja laatuun matkustamisessa. "Tällaiselle tuotteelle on kysyntää ja Premium Economy -investointia jatketaan. Yksittäisiä paloja siitä tarkastellaan uudelleen. Kyseessä on keskeinen osa matkustuskokemuksen kehittämistä nykyiseltä hyvältä tasolta paremmaksi", sanoo Manner.
Finnair on suunnitellut investoivansa vuoteen 2025 päättyvällä strategiakaudella 3,5-5 miljardia euroa lentokoneisiin. Ostoslistalla oli kapearunkokoneita sekä kourallinen laajarunkoja. Tilannetta arvioidaan nyt varmasti uudelleen ja kokoluokka voi olla toinen kuin aiemmin suunniteltiin. “Lentokonemarkkinoilla on nyt enemmän ostajan markkinat kuin aiemmin”, toteaa Manner aiheeseen, jonka etenemistä on odotettu vuosien ajan. Nyt viive onkin yllättäen enemmän kuin hyvästä.
Finnairin kassa on Mannerin mukaan noin kaksinkertainen eurooppalaisiin verkostoyhtiöihin verrattuna. Parempi kassan suhde liikevaihtoon on vain Ryanairilla ja Wizzairilla. Suuret kassavarat parantavat suomalaisyhtiön tilannetta merkittävästi ja mahdollistaa toki osaltaan myös lentokonekauppoja. “Finnairia on jopa kritisoitu vahvan kassan ylläpitämisestä, mutta nyt kritiikkiä ei enää kuulu. Suhteellisesti ottaen ollaan onnellisessa asemassa. Vahvempi kassa ”, huokaisee Manner rahatilanteesta.
Arvioiden mukaan tappiota kertyy nykyisellään kahden miljoonan euron päivätahdilla vaikka kustannukset on painettu alas. Finnairin käytössä olevat kassavarat eivät sisällä aiemmin sovittua 600 miljoonan euron tukilainaa, jonka lisäksi Finnair tekee parhaillaan myös lentokoneiden myynti- ja takaisinvuokrausjärjestelyjä. Perinteisesti Finnair on omistanut noin puolet lentokonelaivastostaan.
Loppuvuoden liikenneohjelmansa Finnair julkaisee toukokuussa noin parin viikon sisällä. Julkaistava aikataulu ei kuitenkaan ole kiveen hakattu vaan kysynnän muuttuessa voidaan liikenneohjelmaa päivittää kuukausittain. Kapasiteetti on kuitenkin edelleen merkittävästi normaalin tason alapuolella.
“Lentoliikenne säilyy kasvualana, mutta olennaisesti aiempaa pienemmällä kasvulla. Noin 2-3 vuoden siirtymäjakson jälkeen myös Finnair kasvaa taas. Kasvuvauhti ja investointien kokoluokka arvioidaan uudelleen”, päätti Manner. Lue myös:
|
|||