Norwegian paransi tulostaan ensimmäisellä neljänneksellä

Norwegian_planesNorwegian julkisti vuoden 2013 ensimmäisen neljänneksen tuloksen, jonka aikana yhtiö paransi tulostaan noin 31,4 miljoonalla eurolla edellisvuoteen verrattuna. Matkustajamäärät kasvoivat kahdeksan prosenttia 3,9 miljoonaan.

Norwegianin alkuvuoden tulos ennen veroja jäi parannuksesta huolimatta 160 miljonaa norjan kruunua eli noin 21 miljoonaa euroa tappiolle. Liikevaihto kasvoi ensimmäisen neljänneksen aikana 23 prosenttia 2,9 miljardiin norjan kruunuun.

"Olemme tyytyväisiä ensimmäisen neljänneksen tuloksiin. Erityisen iloisia olemme 238 miljoonan norjan kruunut tulosparannuksesta lentoyhtiöille perinteisesti heikolla neljänneksellä", iloitee Norwegianin toimitusjohtaja Bjørn Kjos.

Ensimmäinen neljänneksen aikana Norwegian tarjoamat matkustajakilometrit kasvoivat 21 prosenttia matkustajatäyttöasteen laskiessa yhdellä prosentilla 76:een prosenttiin. Myytyjen henkilökilometrien (RPK) määrä kasvoi 19 prosenttia.

"Matkustajakäyttöaste säilyi lähes ennallaan kapasiteetin kasvattamisesta huolimatta. Samanaikaisesti karsimme kuluja ottaen tärkeän askeleen kilpailukyvyn säilyttämisessä".

 Norwegianin laivastoon kuuluu huhtikuun lopussa 74 liikennekonetta poislukien wetleasatut koneet. Yhtiön laivaston käyttöasteen keskiarvo on 10,6 blokkituntia päivässä. Parannusta edellisvuoteen on 0,4 tuntia.

Kaukoliikenteen avaus touko-kesäkuussa kasvattaa tarjottavia matkustajakilometrejä (ASK) jopa 25 prosenttia kuluvan vuoden aikana.

Kustannuksia kuriin

"Kasvumme mahdollistaa työpaikkojen luonnin useille markkinoille myös Skandinavian ulkopuolella. Strategiamme on vähentää kustannuksia ja kasvaa kansainvälisesti jotta voimme turvata kaikki Skandinaaviset työpaikkamme", julistaa Kjos.

Norwegianin yksikkökustannukset (CASK) laskivat kahdeksalla prosentilla myös polttoainekustannukset huomioituina. Suurimmat kustannuksia vähentävät tekijät olivat kahden uuden liikenteen solmukohdan aavamiset sekä kuuden uuden Boeing 737-800-koneen vastaanottaminen.

 

Norwegian Q1 2013 (Q1 2012)

Matkustajamäärä: 3.93 miljoonaa (3,65 milj.)
Liikevaihto: 2,90 miljardia NOK (2,36 miljardia NOK)
Täyttöaste: 76 prosenttia (77 prosenttia)
EBITDAR: 438,4 MNOK (-251.7 MNOK)
EBITDA: 188,8 MNOK (-497.0 MNOK)
EBIT: 69,2 MNOK (-574.6 MNOK)
EBT: -160,1 MNOK (-397.7 MNOK)
Liiketulos: -117,2 MNOK (-285.5 MNOK)