Onnettomuustutkintakeskus tekee alustavaa tutkintaa Hyvinkään lentopaikalla ja vahvistaa, että toinen koneessa olleista on menehtynyt turmassa saamiinsa vammoihin. FinnHEMSin lääkärihelikopteri kävi Hyvinkäällä, jonka jälkeen ambulanssi toisen koneessa olleen sairaalahoitoon.
Lentoposti.fin tietojen mukaan kyseessä oli kuitenkin kertauskoululento, joka mahdollistaa kelpuutuksen voimassaolon jatkamisen tietyin ehdoin. Kertauskoululento lennetään lennonopettajan kanssa. Onnettomuus sattui kyseisen lennon aikana tehdyn maaliinlaskun yhteydessä.
Onnettomuuspaikka sijaitsee kiitotien ulkopuolella noin parisataa metriä ennen kiitotien 22 kynnystä ja muutaman kymmenen metriä loppuosan vasemmalle puolella. Lentokone on noin parikymmentä metriä kenttäalueen sisäpuolella.
Hyvinkään lento-onnettomuuden tutkintavastuu on siirtynyt poliisille, joka selvittää turmaan johtaneita syitä yhdessä muiden viranomaisten kanssa kuten OTKESin kanssa.
Richard "Van" VanGrunsven perusti Van's Aircraft Inc -yhtiön 1973. Se on erikoistunut metallirakenteisten lentokoneen rakennussarjojen tuotantoon. Eri tyyppejä on valmistunut pitkälti yli 10 000 kappaletta. Niitä lentää Suomessakin. Edelliset kuolemaan johtaneet lentoturmat tapahtuivat Suomessa vuonna 2019 Edellinen kuolemaan johtanut yleisilmailuonnettomuus tapahtui Suomessa vuonna 2019. Tuolloin Eurostar-ultrakevyttä lentänyt lentäjäoppilas menehtyi yksinlennolla Pirkkalassa. Vain kaksi päivää aiemmin experimental-rakenteinen Monnet Sonerai II L (OH-XPW) ei saapunut määränpäähän. Kone löydettiin Kajaanin Vuolijoelta ja ohjaaja oli menehtynyt. MH, HK, TT Päivitys kello 14.21: Lisätty OTKES:n vahvistama tieto yhdestä menehtyneestä. Täsmennetty sairaalan kuljetetun yksi loukkaantunut. MH Päivitys kello 15.14: Täsmennetty koneen putoamispaikkaa. MH Päivitys kello 15.24: Lisätty kuvia turmapaikalta. MH Päivitys 15.39: Lisätty tieto tarkastuslennosta. TT Päivitys 15.45: Lisätty tieto vaahdotuksesta. TT Päivitys kello 15.49: Lento-onnettomuuden tutkintavastuu on siirtynyt poliisille. MH Päivitys kello 17.02: lisätty tietoa koneesta ja sen valmistajasta. TT Päivitys 17.33: Vahvistettu kyseessä olleen kertauskoululento eikä tarkastuslento. MH Päivitys kello 17.53: Lisätty kaksi kuvaa turmapaikalta ja täsmennetty FinnHEMSin käyneen paikalla, mutta loukkaantuneen kuljetus tapahtui ambulanssilla. MH Lue myös:
|
|||