Mies kuoli laskuvarjo-onnettomuudessa Vaasassa

Laskuvarjourheilija menehtyi lauantaina 14. syyskuuta Vaasassa tehdyssä laskuvarjohypyssä saamiinsa vammoihin. Vuonna 1983 syntynyt mies oli ollut hyppäämässä Vaasan lentokentällä ja oli ollut laskeutumassa lentokentän nurmelle. Samassa pokassa oli hypännyt muitakin laskuvarjohyppääjiä ja heidän laskunsa olivat onnistuneet suunnitellusti.

Laskeutumisvaiheessa, hieman ennen maakontaktia, on hyppääjän vauhti ollut normaalia lähestymisvauhtia huomattavasti kovempi ja hyppääjä on osunut maahan suurella nopeudella. Mies loukkaantui maahantulovaiheessa vakavasti. Uhri vietiin ambulanssilla sairaalaan, missä hän myöhemmin menehtyi saamiinsa vammoihin. Törmäysvaiheessa varjo on ollut kiinni hyppääjässä.

Poliisi on suorittanut tutkintaa onnettomuuspaikalla ja selvittänyt, että mies oli kokenut laskuvarjohyppääjä. Hyppy sellaisenaan on ollut erityistä osaamista vaativa. Hyppy on ollut ennalta suunniteltu ja selvitetyn mukaan hänellä on ollut kokemusta vastaavista hypyistä runsaasti.

Tapahtuneella oli useita silminnäkijöitä. Poliisi selvittää onnettomuuden syitä yhdessä asiantuntijoiden kanssa.

Moderneilla suorituskykyisillä laskuvarjoilla lennetään laskeutumisvaiheessa suurella nopeudella vaakasuoraan maan pinnan suuntaisesti ja odotetaan vauhdin vähenevän ennen kosketusta. Tätä varten kerätään usein korkeammalla lisänopeutta ohjaamalla varjo kääntymään jyrkästi esimerkiksi 270 astetta vetämällä toisesta etumaisesta kantoviilekkeestä.

Jos aloituskorkeuden arviointi epäonnistuu, seuraukset voivat olla kohtalokkaita. Merkittävä osa kuolemaan johtavista laskuvarjo-onnettomuuksista tapahtuukin nykyään niin, että hyppääjällä on toimiva varjo käytettävissään.

Edellinen kuolemaan johtanut laskuvarjo-onnettomuus Suomessa tapahtui vuonna 2004 Räyskälässä. Viime vuonna maassamme tehtiin 47 230 laskuvarjohyppyä. Varavarjoa käytetiin 49 kertaa.