Viron Ämarin lentotukikohdasta QRA-tehtävälle iltapäivällä 4. heinäkuuta lähetetyt RAF:n Typhoon FGR.4 -hävittäjät saattoivat Itämeren kansainvälisessä ilmatilassa Venäjän valtionhallinon erikoiskonetta. Kyseinen Tupolev Tu-214SR -kone (RA-64516) eroaa perusversioista rungon yläpuolisen antennikoteloinnin osalta.
Suomenlahdella ja Itämerellä on kapea kansainvälinen ilmatila, jota mm. venäläiskoneet hyödyntävät operaatioissaan Venäjän ja Kaliningradin enklaavin välillä.
RAF:n Typhoonit tukeutuvat Viron Ämariin osana Baltic Air Policing -operaatiota. Kyseinen NATO:n valvontatehtävä käynnistyi alueella huhtikuussa 2004 tukemaan liittoumaan jäseninä olevien Baltian maiden ilmapuolustusta. Virolla, Latvialla ja Liettualla ei ole omia hävittäjäkoneita. Venäjällä on vuodesta 2008 lähtien ollut käytössä ainakin kaksi Tu-214SR -konetta. Niiden varustukseen kuuluu elektronisen tiedustelun, signaalitiedustelun ja teleliikennetiedustelun järjestelmiä sekä SAR-tutka (Synthetic Aperture Radar). Koneeen voimanlähteinä toimii kaksi Aviadvigatel PS-90 -moottoria, joiden lisäksi järjestelmien virransaannista vastaavat neljä lisägeneraattoria. Toimintamatkaa koneella on jopa 10 000 kilometriä.
Tu-214SR -koneet ovat korvanneet ikääntyneinä Iljushin Il-20 ja Il-18 -koneita. MH Lue myös:
|
|||