Iloranta kokoaa ilmailuharrastajat yhteen kahdesti vuodessa. Elokuussa järjestetään Splash in – vesilentotapahtuma ja maaliskuussa Ski in -suksileiri. Tapahtuman järjestää Suomen Vesi- ja Suksilentoyhdistys ry, jolla on noin 100 jäsentä. Yhdistyksen jäsenillä on omia tai yhteisomistuksessa olevia yleisilmailukoneita sekä ultrakevyitä. Mukana on ns. huru-ukkojen lisäksi myös nuorisoa ja toiminta on vahvasti voimissaan. Ilorannan lomakeskus sai kävijöiltään jälleen kiitosta erinomaisesta ympäristöstään ja järjestelyistä. Tapahtuma sopii koko perheelle leikkipaikkojen, eläinten ja upean matalan rantansa ansiosta. Ystävällinen omistajapariskunta henkilökuntineen kruunaa kokonaisuuden. Kaikki lähti liikkeelle noin 20 vuotta sitten, kun innokkaat lentäjät ja kimppakoneen omistajat Matti Sorsa, Seppo Kuhavuori ja Veijo Pääkkönen perustivat Vintage Pilot ry:n. Hauhon lentotapahtumat ovat tämän yhteistyön peruja ja sitä kautta kehittyi myös nykyinen yhdistys. ”Toiminta on jatkunut jo uskomattoman 40 leirin ajan ja on yhä voimissaan. Tapahtumia järjestää yleensä yksittäinen henkilö ja ne lopahtavat aikanaan. Yhdistyksen kanssa toiminnassa on erilaista jatkuvuutta”, kommentoi yhdistyksen perustaja, entinen puheenjohtaja ja pitkän linjan lentäjä Matti Sorsa.
”Kiinnostus vesikonelentämiseen on nousussa ja kärpänen puree ensikokemuksen jälkeen. Kyytiin pääsee aina ja helpoiten se käy juuri leirien aikaan”, sanoo Korjula. Yhdistys arvostaa myös ympäristöään ja turhaa melua pyritään välttämään. Mökkiläiset saapuvatkin usein tapahtumiin katsomaan ja kyselemään lentotoiminnasta silkasta ilosta ja kiinnostuksesta lentokoneita kohtaan. Vesikelpuutuksen myötä harrasteilmailuun saa aivan uutta sisältöä. Liikkuminen saa uusia mahdollisuuksia ja elämyksiä on luvassa jokaisella lennolla.
Vuosittain yhdistykseen liittyy muutamia jäseniä. Kimppakonehankinnalla harrastuksen pariin pääsee kohtuullisin kustannuksin ja juuri niiden myötä harrastajakanta on kasvanutkin. Hauholla lennetään suksikoneilla jälleen maaliskuussa 2015. Suomen Vesi- ja Suksilentoyhdistys ry
Lue myös aiemmat Iloranta ja vesilentojuttumme: Vesilentoaiheinen viini juhlistaa Hauho XXXX Splash-in -tapahtumaa Hauho Splash-In - perinteinen vesikonetapahtuma kokosi ilmailijat Ilorantaan Tiedon puute voi olla kohtalokasta harrasteilmailussa Turussa noustaan merimuseossa Vedestä lentoon - vetonaulana Ju-52-ohjaamo
|
|||