A330-700 Beluga XL -koneilla korvataan matkustajakoneiden osia Airbusin kokoonpanolinjoille nykyisin kuljettavat A300-600 Beluga ST Super Transporter -koneet, jotka perustuvat A300-tyyppiin (kuvassa alla). Konetyyppi otettiin käyttöön 1995.
Beluga ST Super Transporter vieraili myös Turussa vuonna 2004 ja 2005. Tuolloin kyseessä oli Euroopan avaruusjärjestö ESA:n Herschel-satelliittihankkeeseen liittyneiden avaruuspeilien kuljetus hiottavaksi Suomeen ja täältä pois. Hymyilevä maitovalas (Beluga) valikoitui tulevan rahtikoneen tunnukseksi, kun Airbus kysyi asiaa työntekijöiltään. Kaikkiaan maalausvaihtoehtoja oli kuusi, joista toteutettava vaihtoehto nousi esiin ylivoimaisena voittajana.
Ensimmäisen koneyksilön (A330-700, msn1824) kokoonpano alkoi tammikuussa 2017. Ensilennon on Airbusin mukaan määrä tapahtua kesän 2018 aikana. Koneen valmistuminen värinäkokeista kesäkuun alussa ja nyt maalaamosta viittaavat myös sen lähenemiseen.
Uusi Beluga XL on kuusi metriä aiempaa versiota pidempi ja metrin leveämpi. Koneen kokonaispituus on 63,1 metriä ja siipien kärkiväli 60,3 metriä. Muita näkyviä muutoksia Beluga XL:n ja ST:n välillä ovat suurempi selkäevä, joka yhdistyy sivuvakaajaan. T.T, M.H. Päivitys: Lisätty tieto nykyisen Belugan vierailusta myös Turkuun. Lue myös
|
|||