Miehittämättömät ilma-alukset ja niiden siviilikäyttö esillä EU:n liikenneministerikokouksessa

Robonic_Banshee_1EU:n liikenneasioista vastaavat ministerit kokoontuvat Luxemburgiin 8. lokakuuta käsittelemään yhtenäistä säännöstöä siviili-toimijoiden kasvavalle tarpeelle käyttää miehittämättömiä ilma-aluksia. Lainsäädäntö laahaa perässä eikä sillä ole Euroopassakaan yhtenäistä linjaa.

Siviilitoimijoiden halu käyttää miehittämättömiä etäohjattuja ilma-aluksia eli RPAS-laitteita (Remotely Piloted Aircraft Systems) on kovassa kasvussa koko Euroopassa. Kuitenkaan säännöt EU-alueella eivät ole yhtenäisiä ja useita turvatekijöitä ei käsitellä johdonmukaisesti.

Ministerit keskustelevat kokouksessaan miehittämättömien ilma-alusten siviilikäyttöä koskevasta komission tiedonannosta. Tiedonannossaan komissio esittelee ajatuksiaan siitä, kuinka lennokkien siviilikäyttöä tulisi säädellä EU-tasolla.

Komission tiedonanto tukee osaltaan Suomen kansallista tavoitetta säännellä miehittämätöntä ilmailua siten, että se on turvallista ja että se tuottaa merkittävää hyötyä elinkeinoelämälle, julkishallinnolle sekä tutkimus- ja kehittämistoiminnalle.

Suomessa Sharper Shapes -yhtiö aloitti syyskuussa RPAS-ilma-aluksilla voimalinjojen tarkastukset Itä-Suomessa. Koelennoilta saadaan tietoa RPAS-operaatioista Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin käyttöön.

EU komissio antoi huhtikuussa 2014 ehdotuksensa miehittämättömien ilma-alusten siviilikäytön sääntelystä. Niiden on määrä standardoida turvallisuus, yksityisyys, tietosuoja sekä vakuutus- ja vastuukysymykset. Säännöstön avulla Eurooppa halutaan jostaa alan markkinajohtajaksi samalla kuitenkin turvaten toiminta. Säännöstön on määrä olla valmis alkuvuodesta 2015.

 Ministerikokouksen aiheita ovat myös Euroopan yhteinäinen lennonjohtoalue eli Single European Sky ja sen SES 2+ -projektin eteneminen sekä Hollantilaisen delegaation tiedonanto Malaysian Airlinesin MH17-koneen turmasta.

Lue myös: