YLE kertoo Lindbergin avanneen jatkosuunnitelmiaan 228. maanpuolustuskurssin avajaisissa 21. tammikuuta 2019. Hänen kautensa Puolustusvoimain komentajana päättyy 1. elokuuta 2019. Kyseinen päivän päätteeksi kenraali Lindberg siirtyy reserviin.
Lindberg ylennettiin korkeimpaan sotilasarvoon eli kenraaliksi 1. elokuuta 2014. Hän on ensimmäinen Puolustusvoimain komentaja, jolla on lentäjätausta ja ensimmäinen Ilmavoimista tuleva Puolustusvoimien komentaja 1940-luvun jälkeen. Aiemmin Lindberg on toiminut Puolustusvoimien sotatalouspäällikkönä vuodesta 2012. Sitä ennen hän on toiminut Ilmavoimien komentajana, pääesikunnassa valmiuspäällikkönä ja operaatio-osaston apulaisosastopäällikkönä, Lapin Lennoston komentajana, Ilmavoimien Esikunnassa operaatiopäällikkönä, valmiuspäällikkönä ja lentokoulutuspäällikkönä sekä Satakunnan Lennostossa hävittäjälaivueen komentajana.
Parhaillaan Suomen Ilmavoimilla on käynnissä HX-hanke, jossa korvataan nykyisten Hornetien suorituskyky. Lindberg on päässyt lentämään vaihtoehtona olevista hävittäjistä kaksipaikkaisena versiona Eurofighter Typhoonia, Boeing F/A-18F Super Hornetia ja Dassault Rafalea sekä Saab 39 Gripen NG -hävittäjää. Viidennestä ehdokkaasta eli Lockheed Martin F-35 -hävittäjistä on olemassa ainoastaan yksipaikkainen versio, joten Lindberg on lentänyt sen simulaattorilla. Lindberg päätti pitkän lentouransa Ilmavoimissa 19. kesäkuuta 2014. Viimeinen lento operoitiin ACE01-radiokutsulla Ilmavoimien Pilatus PC-12 -yhteyskoneella. YLE: "Sota ei yhtä miestä kaipaa" – Puolustusvoimain komentaja Jarmo Lindberg ei hae jatkokautta. Lue myös:
|
|||